Viikinkiravintola Harald valittiin ravintola-alan parhaaksi työpaikaksi

Viikinkiaiheiseen elämysruokailuun erikoistunut ja välittömästä palvelustaan tunnettu Viikinkiravintola Harald ylsi parhaana ravintolana Suomen Parhaat työpaikat 2014 -listalle, tutkimuksen yleisessä sarjassa.

Viikinkiravintola Haraldin valinta yhdeksi Suomen Parhaista työpaikoista ei valinnasta vastanneen Great Place to Work® Insitute Finlandin mukaan ole sattumaa. Haraldissa on oivallettu, että hyvinvoivat työntekijät palvelevat myös asiakkaita paremmin. ”Haraldin vahvuutena on uskallus rakentaa täysin ainutlaatuista yrityskulttuuria, jota ei voi kopioida, sillä se heijastuu ihmisistä. Jokainen ravintolassa käynyt tietää, mitä tämä tarkoittaa ruuassa ja palvelussa”, toteaa konsultti Toni Eskola Great Place to Work® Instituutista.
 
Tutkimuksen tuloksessa korostui mm. se, että Haraldissa ihmiset voivat olla omia itseään ja välittävät toisistaan, työpaikalla valitsee ystävällinen ilmapiiri sekä vahva yhteishenki.
 
Henkilökuntaa valitessamme ammattitaidon lisäksi arvioimme asennetta ja persoonallisuutta. Mikäli haluat sydämelläsi patoja vahtia tai asiakkaita passata niin täytäpä hakemus ja kerro tarinasi!
 

Avoimet työpaikat Haraldien kylissä

Näytönpaikkoja huipputyypeille eri Haraldeissa, kehu itseäsi alla olevalla lomakkeella:)

 
 

Haraldilaisten tarinoita

Åsa Oikukas eli Minna,

Harald Turku

Haraldilainen minusta tuli kauniina syksynä vuonna 1997 Tampereella, jolloin n.30 huipputyyppiä olivat avaamassa Suomen ensimmäistä Viikinkiravintola Haraldia. Nykyään, 16 vuotta myöhemmin löydät meidät jo seitsemästä kaupungista. Vuoden ovat vierineet, kaupungit vaihtuneet, tittelit muuttuneet, mutta yksi mikä on pysynyt, on se että henkilökunta on edelleenkin huippua!
 
Tänä päivänä toimin Turun Haraldin ravintolapäällikkönä. Parasta työpäivissäni ovatkin ihana henkilökunta, sekä tietenkin asiakkaita ilolla palveleminen! Haraldissa soudetaan samaan suuntaan, asemasta riippumatta ja siksi täällä on hyvä työskennellä.

 

 
 

Helsingin Haraldin palvelupäällikkö Henna Lompolo, 25, alias Sigrid Iloinen

Henna nauttii erityisesti työyhteisön rennosta ilmapiiristä. Vuoden verran toisaalla työskennellyt Lompolo palasi takaisin Haraldin palvelukseen juuri työpaikan lämminhenkisen tunnelman vuoksi.


”Yrityksen johto ja esimiehet pitävät meistä hyvää huolta. Henkilökunta pääsee aidosti vaikuttamaan palvelumallin kehittämiseen, mikä tuo työhömme lisää merkitystä”, tehtävässään viihtyvä Henna Lompola kertoo. ”Sigrid Iloisen nimen kuuleminen nostaa herkästi myös asiakkaille hymyn huulille.”

 
 

 

Great Place to Work Institute 

Great Place to Work® Institute on maailmanlaajuinen tutkimus- ja konsulttiyhtiö, joka toimii 45 maassa. Vuosittain GPTW Institute tutkii yli 6 000 organisaatiota maailmanlaajuisesti ja sen Trust Index© -henkilöstökyselyyn vastaa vuosittain yli 2.500.000 eri organisaatioiden työntekijää. Vuonna 1991 perustetun GPTW Instituten tavoitteena on rakentaa parempaa yhteiskuntaa auttamalla yrityksiä kehittymään paremmiksi työpaikoiksi. GPTW Institute käyttää kehittämiään Trust Index© -henkilöstökyselyä sekä Culture Audit© -johtamiskäytäntöselvitystä mm. Euroopan parhaat työpaikat -listan sekä maakohtaisten listojen laadinnassa.

tampere
33200 Tampere
p. 044 766 8203
 

Tilat ryhmille ja tilaisuuksiin

 

Aukioloajat

ma-to 11-23,
pe 11-24
la 12-24, su 15-22